torstai 27. heinäkuuta 2017

Herkullinen paprikakastike tapaksille

Reilu viikon kuluttua syödään yhdessä. Eli nykyisiä ja entisiä työkavereita herkuttelee perusteellisesti. Tällä kertaa teemana on Espanja ja sain päähäni, että haluan tehdä lohta ja sille kastikkeen paahdetusta paprikasta ja paahdetusta valkosipulista. Luulisin, että hieman mojo-tyyppinen kastike. En vaan voi ajatella mojoa ajattelematta Austin Powersia... Pois, mielikuva, pois!

No mutta ruokaan. En ole aiemmin moista kastiketta tehnyt, mutta mulla on pitkään ollut päähänpinttymä, että paahdettu paprika ja paahdettu valkosipuli on yhdistelmä, jonka on pakko olla hyvää. Mä suosittelen moneenkin kohtaan valkosipulin paahtamista, se pehmentää ja miedontaa ja syventää ja tekee vaikka mitä taikoja valkosipulin maulle. Mä rakastan makeita kastikkeita, joten sokeriahan tähänkin lurahti. Tarkoitus on tarjoilla tätä lohen kanssa, mutta tällä kertaa kokeilueväs oli kampasimpukka. Kampasimpukat vain paistoin pannulla pari minuuttia/puoli ja tarjoilin tuoreen patongin päällä, annokseen vielä ripaus mustaa suolaa. 


No mutta se kastike. Tarvitset tällaisia aineita:
2 punaista paprikaa
2 isoa tai kolme keskikokoista yksikyntistä valkosipulia
n. 0,5 dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
savupaprikajauhetta
chilijauhetta
ruokosokeria (laitoin ehkä n. 2 rkl)
loraus valkoviinietikkaa

Laitoin uunin 220 asteeseen, grillille. Lohkoin paprikat ja laitoin uunipellille kuoripuoli ylöspäin. Leikkasin valkosipulien kuoreen viillon (suosittelen lämpimästi, tuollainen valkosipuli aiheuttaa melko sotkun räjähtäessään uuniin) ja laitoin samalle pellille. Valkosipuleita paahdoin n. 20 min, kunnes olivat pehmeitä. Paprikat saivat muhia uunissa hieman pidempään niin kauan, että kuoret on lähes kauttaaltaan mustia. Kyllä, ne todellakin saavat mustua ihan pikimustiksi. Valkosipulista lähtee kuori helposti, paprikat laitoin pakastepussiin ja pussin suu kiinni. Kun paprikat ovat jäähtyneet, niistä irtoaa kuori ihan vaan käsin nyppäämällä. Laitoin kaikki aineet samaan astiaan ja suristelin sauvasekoittimella niin, että kastike oli melkein sileää. Se nyt on makuasia, haluaako jättää sattumia vai haluaako täysin sileää kastiketta. Mausteita voi lisäillä maun mukaan, voi tehdä miedompaa tai maun mukaan tulisempaa. 

Tämän kastikkeen voi hyvin tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä, se vaan maustuu odotellessaan jääkaapissa. Riskinä toki on, että se häviää. Tästä annoksesta ei paljoa jäänyt seuraavaa päivää odottamaan... Lienee viisainta tehdä ensi perjantaina tuplasatsi. Vähintään. 

10 kommenttia:

  1. Paprikakastike kuulostaa tosi hyvältä. Sopii varmasti monen ruoan lisäkkeeksi!
    Pitääpä laittaa resepti korvan taakse!

    -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin broileri tulee heti mieleen tämän pariksi. Ja grillivartaat. Ja ja ja...

      Poista
  2. Kuulostaa tosiaan ihan mielettömän hyvältä soossilta! Paahdetut asiat on vaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No paahdetut asiat on! Erityisesti valkosipulille paahtaminen tekee ihmeitä. Se maku vaan pehmenee ja pyöristyy ja se vaan on ihanaa!

      Poista
  3. Paahdettu paprika is true love ja sitä voi laittaa melkein mihin vaan, kuten myös valkosipulia. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä näin on. Erityisesti valkosipuli on mun suuri rakkaus.

      Poista
  4. Paahdettu paprika ja valkosipuli - totta kai se on hyvää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän vielä suolaa ja sokeria ja chiliä. Yksinkertaisuudessaan ihanaa.

      Poista
  5. Kuulostaa herkulliselta! Mä tykkään myös paahdetuista asioista, joista valkosipuli on kyllä yksi parhaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on. Paahdetulla valkosipulilla maustettu majoneesikin on ihan loistavaa.

      Poista