Hui, Halloween!

Taas on se aika vuodesta. Monissa perheissä aloitetaan jouluvalmistelut jo lokakuussa, meillä aloitetaan halloweenvalmistelut jo syyskuussa. Meillä halloween on yhtä olennainen osa vuoden juhlakalenteria kuin on joulu, vappu ja juhannuskin. Eipä tähän juhlintaan sen syvällisempää syytä ole kuin se, että synkän syksyn keskellä on kiva juhlia! Meillä tämä on perinteisesti ollut myös tyttöjen ilta eli puolisot jätetään pois, saadaan samalla laitettua maailmaa vähän ojennukseen. Tosin nykyään lapset alkaa olla jo niin isoja, että aikuiset tuppaa hyytymään jo ennen lapsia..

Mistä aloitetaan? Vaikka askarteluista. Mä en ole ollenkaan askarteluihminen. Jälkikasvu etsiskeli juutuubista videoita, jotka olisi niiiin helppoja, että jopa mä pystyn niihin. No, ostettiin valkoisia pöytäkynttilöitä ja niihin valuteltiin punaisista, pitkistä kynttilöistä steariinia, jotta saatiin verisiä kynttilöitä.

Lisäksi tehtiin vähän haamuja. Valkoista kangasta, kelmutettu nukke tai ilmapallo. Kangas uitetaan vesi-askarteluliima-seoksessa ja puristellaan hyvin kuivaksi. Kangas asetellaan nuken tai ilmapallon päälle ja jätetään kuivumaan. Seuraavana päivänä otetaan nukke pois kankaan alta ja  piirretään silmät ja suu ja kas, haamu on valmis.

Me tehtiin Miranda ja Aamu Haamu. Kuvassa toki muutakin rekvisiittaa, mutta Haamun sisarukset pianon päällä ja kynttilät pöydässä.

Verhot oli tehty mustasta jätesäkistä ja ystävän puolisolle huikea määrä hyvä puoliso-pisteitä ropisi superhienosta arkun kansi-tarjottimesta!

Muutakin rekvisiittaa on vuosien varrella kertynyt ja lapset järjesti meille hienon mörköradan ja pääkallosuunnistusta. Takapihalla oli pieni hautuumaakin risteineen.

Suolaisina oli tarjolla dippikasviksia, verisiä sormia, pääkallopitsoja ja Liisan kylkiluita ja suolia. Lisäksi vähän klementiinikurpitsoja ja banaanihaamuja, jotka oli niin helppoja, että jopa minun rähmäräpylätaidoillani ne sai onnistumaan.

Jälkkäripöydässä olikin sitten porkkanakakkua, veristä kakkua ja puhkottuja silmiä.

 Verisen kakun tekoon minä en osallistunut, sen verran tiedän, että siinä oli suklaakakkupohja, mascarponetäyte ja valkosuklaakuorrute. Ihan kertakaikkisen herkullista. Muffinit oli kookos-valkosuklaamuffineja. Päällä sokerimassakuorrute, karkkeja ja silmän puhkaiseva lasi oli sokeri-vesiseosta. Joka by the way ei ollut ollenkaan helppo homma eikä mennyt kuin strömsössä. En tiedä, millä helkkarilla siitä muka olisi saanut kirkasta, mun kirkas jäi tahmeaksi ja kun sen keitti tarpeeksi kauan, siitä tuli valkoista. En ymmärrä enkä haluakaan, tässä idea, googlettakaa parempi toteutustapa...

Juhlat juhlittiin taas ja kivaa oli, kuten joka vuosi. Nyt voikin pikkuhiljaa alkaa fiilistellä joulua.

Surf'n turf Väli-Amerikan tapaan.

Väli-Amerikan. Miksi noin epämääräinen ilmaisu? No koska mä en tuon seudun aidoista mauista tiedä mitään niin en kehtaa väittää tätä vaikka Karibialaiseksi. Cross-kitchen ja lallallaa, kuha on hyvää. Ihan ei mennyt kuten olisin halunnut koska lähikaupan valikoima petti. En löytänyt passionhedelmiä. Mutta ei pidä antaa sen häiritä.

Kvinoasalaatissa oli paketin ohjeen mukaan keitettyä kvinoaa, nopeasti kuullotettua punasipulia ja valkosipulia, pyöräytin nämä vielä pannulla ja maustoin cayennellä, savupaprikalla ja kurkumalla. Sitten pilkottua kirsikkatomaattia ja tuoretta minttua sekaan ja salaatti oli valmis. Ja mehevä. Herkullinen. Tätä lisää. Siinä meni kvinoaneitsyys eikä yhtään hullummalla tavalla.

Kastikkeissa oli jälkikasvun tekemä ranskankermakastike. Sinne sujahti sekaan kuullottamaani punasipuli-valkosipulisekoitusta ja mausteita. Käsitykseni mukaan suolaa, pippuria ja ripaus sokeria.

Sitten mango-kookoskastike. Kevyesti vaahdotettua kookoskermaa, soseutettua mangoa ja ripaus suolaa. Ihanan makeansuolaista. Tämän olisi vielä voinut maustaa tuoreella chilillä tai jalapenoilla, mutta tällä kertaa jätin näin.

Ja vielä verigreippisiirappia. Fileoin verigreipin, puristin vielä loput mehutkin kattilaan. Ruskeaa sokeria, ripaus suolaa ja tuoretta chiliä. Tätä keittelin vartin verran. Herrrrkullista.

Sitten vielä se surf ja turf. Eli surf-osuus oli pari paistettua kampasimpukkaa. Onhan tämä se surf? Vai olenko ymmärtänyt väärin? Turf taas oli kohmeisena ohueksi viipaloitua hepan paistia, jonka paistoin hyvin kuumalla pannulla nopeasti, maustoin suolalla ja pippurilla. Koko komeuden päälle vielä tuoretta chiliä. Excellent. Tästä tulee päätymään komponentteja seuraaville syödään yhdessä-päivällisille.

Ravintola Maya Bar & Grill

Viime keväänä havaitsimme, että Cats tulee Hartwall-areenalle. Liput ostettiin välittömästi. Lähtijöiksi muotoutui lopulta kuuden naisen seurue. Samainen seurue arvostaa ruokaa, aina silloin tällöin syödään yhdessä, milloin milläkin teemalla. Siispä perjantai-illan Catsin jälkeen majoituimme hotelliin ja lauantai oli varattu humputtelulle. Eli shoppailulle, ravintoloille, sellaiselle. No käytännössä shoppailut rajoittui lähes täysin siihen, että jokainen kiikutti kotikonnuille purkillisen suolaa. Kyllä, ihan isolta kirkolta asti käytiin suolamme hakemassa. Sentään pikkuisen parempaa suolaa eli suolankukkaa. Käytiin myös katsomassa Helsexinki-näyttely. Melkomoisen ajatuksia herättävä ja ahdistavakin, miten suvaitsemattomassa maailmassa vieläkin elämme.

No mutta ruokaan. Jo kaaauan aikaa sitten olisimme suht samalla porukalla halunneet syömään Maya Bar & Grilliin. Kas kun churroja teki mieli. He eivät viikonloppuiltaan varauksia ottaneet, joten sillä kertaa jäi syömättä. Nyt lauantailounas kuulosti siltä, että mennään kokeilemaan. Mä olen pari kertaa aiemmin Mayassa käynyt. Olen kerran tainnut syödä siellä pääruoan, mutta paljon enemmän mua houkuttelee heidän pikku alkuruokansa. Niin nytkin. Otin kolme alkuruokaa, joista Nachos a la Maya on oikeastaan jaettavaksi, mutta kaksi minidillaa ja yksi jaettava alkuruoka oli ihan passeli annos. Ähky tuli.

Nachos a la maya on siis rapeita vehnätortillalastuja, tomaattisalsaa, salsa verdeä  ja guacamolea. Tykkään näistä kovasti. Olen ennenkin syönyt tämän annoksen ja siihen on syynsä, että tilaan sen aina uudestaan. Lastut on mukavan rapeita ja itse tehdyn makuisia. Kastikkeetkin hyviä kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Nachos a la Maya

Toisena annoksena söin Tostada de salmonin. Rapea (ehkä hieman liian öljyinen) minikokoinen 

maissitortilla, savulohta, habanerocremefraichea ja marinoitua punasipulia. Ihan hyvä, mutta melko sellainen perus. Tällaisen voisi kuvitella saavansa Amarillostakin. 

Tostada de salmon 

Viimeisemä mutta ei vähäisimpänä Pancita de cerdo. Ylikypsää porsaanniskaa ja habanerocremefraichea. Lisäksi jotain ihanan savuista kastiketta. Annokset miellytti mun visuaalista silmääni ja tämä viimeinen oli niin makuja täynnä olematta kuitenkaan sekava. Aivan ihana. 

Pancita de cerdo

Muut ruokailijat söivät miekkakalaa,

Pescado blanco

grillattua kanaa ja bataattiranskiksia

 Pollo chimchurro 

naudanlihafajitas

Fajitas filete de res

ja kanatortillaa.

Tortitza pechuga de pollo

Näistä muut olivat oikein hyviä, mutta naudanlihafajitas ei oikein lämmittänyt. Kastikkeet olivat mainion makuisia ja miekkakalan kvinoa ja kookoskastike herkullisia. Maut olivat hieman tulisiakin olematta silti pistäviä. Lämpimän tulisia. Kokonaisuus sai meidät siirtämään seuraavan syödään yhdessä-päivällisen teeman kotoisen Suomen joulupöydästä jonnekin Väli-Amerikkaan.

Jälkkäriäkin piti saada. Itse otin Frozen mango-drinkin. Mitään frozenia siinä ei ollut, mutta oikein kiva, joskin hyvin makea päätös aterialle.

Frozen mango

No entäs sitten ne paljon odotetut churrot? Kaksi meistä tilasi annoksen jaettavaksi. Churrot olivat melkomoisia mötköjä. Ja melkomoinen pettymys. Ekojen churrojen jälkeen kysyimme tarjoilijalta, onko ehkä käynyt pikku mokanen ja churrot ovat jääneet raaoiksi. Annos palautettiin keittiöön, jossa kokki tutki tilanteen. Eivät olleet raakoja. "Meidän churrot on tällaisia. Mutta tuon niitä pari lisää kun tästä annoksesta meni yksi kun kokki kokeili sen kypsyyden." Ahaa, lisää mössöchurroja tiedossa. Joo, churrojen rakenne muistutti puoliraakaa pullaa. Mikä tietty on aivan ihanaa pullassa (kyllä, rakastan puoliraakaa pullaa), mutta churroissa se vaan ei toiminut. Lisäksi taikina oli mautonta. Samoin suklaadippi. Vetistä. Hedelmät näyttivät nätiltä, mutta karambola toi makunystyröille elämyksen, jota en ole toviin maistanutkaan. Se maistui proviantille. Asiaa tuntemattomille, proviantin maku on vähän sama kuin jos joku maistuu "jääkaapille", kuten lapseni asian esittää. Sellainen makuja imaissut, kylmiön maku, jota ei voi tarkkaan sanoilla kuvata. Missään tapauksessa makuelämys ei ole positiivinen kuitenkaan. 

Churros social 

Entä miljöö ja palvelu? Ympäristö on ihan kiva. Teeman mukainen joskin hälyinen. Palvelu sitten? Toimi ihan mukavasti siihen asti, kunnes kyseenalaistimme churrojen kypsyyden. Ihan kuin tarjoilija olisi ottanut henkilökohtaisena loukkauksena sen, että heidän churrojensa rakenne ei vastannut meidän toiveitamme. Vielä kun kehtasimme laskut jo tilattuamme vessareissujen takia vaihtaa paikkoja keskenämme, tarjoilija hyvin tympeään sävyyn tivasi, että pitääkö hänen nyt sitten avata laskut uudestaan, se vie kyllä sitten aikaa. Ihan minulle ei auennut, miksi laskut olisi pitänyt avata uudestaan kun kuitenkin istuimme kuin tatit aloillamme siihen asti kunnes hän lähti laskuja tekemään ja sanoimme, että me kyllä tiedetään kuka söi ja mitä. Kuitenkin, churrot oli laskutettu vääriltä henkilöiltä. Pahoittelua ei churrocasesta tullut, vaikka toki itsekin tajusimme, että annoksessa ei kai ollut proviantinmakuista karambolaa lukuunottamatta vikaa, ei vain ollut meidän makuumme. Mutta ei nyt mennyt ihan putkeen tarjoilijalla. Hän kyllä yritti hymyillä, mutta selkeä ketutus loisti kilometrin päähän.

Alku- ja pääruoat oli pääsääntöisesti hyviä ja sai mut haluamaan lisää Väli-Amerikan makuja. Maut olivat selkeitä ja hyviä. Inspiroivia, kertakaikkiaan. Churrot oli pettymys ja tarjoilija aivan pihalla asiakaspalvelusta, mutta ehkä kuitenkin kriittinen seurueemme jäi plussan puolelle. Jos tykkää Amarillo-henkisestä sapuskasta, joka kuitenkaan ei ole lautaselle roiskaistu mättö, jossa kaikki annoksen maistuu samalta, niin kyllä voin Mayaa suositella.

Tartarpihvi punajuurivaahdolla

Tartarpihvi. Se on kuulkaas ihanaa. Se on mun ja mun lapsen yhteinen kestoherkku. Tänään olin luvannut tehdä tartarpihviä, tai tarzania, kuten sitä meillä kutsutaan. Mä usein kokeilen erilaisia lisukkeita ja pieniä juttuja, jotka erottaa tartarin ihan perus tartarpihvistä. Nyt mun teki mieli sellasta back to basics-tyyppistä pihviä, mutta kuitenkin pakko oli pikkunen twisti tähän tehdä.

Tällä kertaa se twisti oli punajuurivaahto. No, yleensä teen tartarin hepasta, tällä kertaa kokeilin naudan paistia. Ja kyllähän heppa sen pesee mennen tullen. Hyvää toki tämäkin oli, mutta silti. Noh, muuten oltiin aika perusjutuissa eli veitsellä silputtua lihaa, punasipulia, Myrttisen valkosipulikurkkuja, suolaa ja pippuria. Mutta punajuuri sai hieman toisenlaisen olomuodon. 

Mulla oli kaupasta ostettu valmiiksi keitettyjä punajuuria eli tää on tosi helppo ja nopea. 

Punajuurivaahto:

2 isoa keitettyä ja kuorittua punajuurta

1 dl kuohukermaa

1 prk smetanaa

suolaa

valkopippuria

Soseuta punajuuri esim. sauvasekoittimella. Vaahdota kerma ja smetana. Sekoita punajuuri vaahtoon ja mausta suolalla ja pippurilla. 

Tämä sopii tarzanin kaveriksi, mutta voisin kuvitella toimivan vaikka paahtopaistin tai possunkielen makuparina. Ihan loistolisuke, jos haluaa perinteistä, mutta pikkuisen toisella tapaa. 

Täytettyä mustekalaa

No nyt on. Löysin tuossa taannoin ihanan reseptin täydellisen murealle mustekalalle. Jo silloin tuli hinku täyttää nämä mustekalat ja tänään sitten kokeilin.

Eli, mulla oli mustekalan jotain osaa kolme kappaletta. Ostin sen Disa's Fishin pakastealtaasta nimellä "mustekalan lihaa". Oletan, että tää on samaa osaa, josta mustekalarenkaat tehdään, päätä vissiin? Keitin mustekaloja vedessä, joka oli maustettu chilillä, suolalla valkosipulilla ja reilulla lorauksella valkoviinietikkaa. Kun kalat oli kiehuneet kolmisen tuntia, laitoin ne vielä marinadiin, jossa oli oliiviöljyä, sitruunamehua ja valkoviinietikkaa.  Sitten täyte:

n. 1,5 dl risottoriisiä
loraus sitruunamehua
kolme tomaattia
1-2 yksikyntistä valkosipulia
parin sentin pala tuoretta, keskivahvaa chiliä (kuivattukin käy, tietty)
mustapippuria
pieni kourallinen tuoretta tilliä silputtuna
paketti fetajuustoa
vettä
tilkka öljyä
suolaa

Kalttaa tomaatit eli tee tomaatteihin ristiviilto ja uita kiehuvassa vedessä puolisen minuuttia, kunnes kuoret irtoilee. Kuori tomaatit, poista kannat ja pilko. Silppua valkosipuli ja chili. Kuullota chili ja valkosipuli, lisää riisi. Sekoittele hetki. Lisää reilu töräys sitruunamehua ja sen jälkeen kuumaa vettä kauhallinen kerrallaan. Sekoita tässä vaiheessa seosta voimakkaasti koko ajan, tämä valmistetaan aika lailla risoton tapaan. Lisää tomaatit, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää vettä aina kauhallinen kerrallaan, kunnes mössö on melkein kypsää. Tämä vie vartin-parikymmentä minuuttia.  Kun risotontapainen on melkein kypsää, lisää silputtu tilli ja lopuksi n. kaksi kolmasosaa fetajuustosta.

Öljyä uunivuoka. Täytä mustekalat mössöllä. Itse leikkasin mustekalojen avonaisesta päästä pienen siivun pois, kun ne oli hieman pussimaisia. Tämä helpotti täytteen lappamista mustekalojen sisään. Lopun täytteen lapoin vuoan pohjalle. Päälle mustekalat ja pintaan loppu feta. Käytä uunissa grillivastuksen alla n. parissasadassa asteessa 10-15 minuuttia. Koristele vielä tillillä ja nauti.

Makumaailma meni vahvasti Välimeren suuntaan. Täyte oli raikasta ja suolaista ja kaiken kaikkiaan ihanaa. Ihan varmasti teen toiste! Vielä kun olisi ollut rapeakuorista leipää ja oliiviöljyä. Mahtavan helppo herkku!