sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Pikkuherkkuja Helsingissä



Olipahan tosiaan loma. Kaikenlaista isompaa ja pientä. Pikku remppapuuhat on rentouttavaa ja piristävää, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että kaipaa ihan oikeasti irtiottoa. Puoliso tuli torstaina työreissusta ja mä aloin vähän vihjata, että mitenkäs olis joku pikku päiväretki Helsinkiin. Järin innostuneelta tuo ei vaikuttanut ja kun mä vielä bongasin hyvin edullisen hotellitarjouksen, mä kysyin haluaako lapsi lähteä mun kanssa kaksistaan lauantaista sunnuntaihin Helsinkiin. Halushan se. 





Lauantaina käytiin katsomassa Yayoi Kusaman näyttely HAMissa. Tykättiin kovasti, kun samalla katsottiin vielä Tove Janssonin näyttely, meillä vierähtikin museossa liki kolme tuntia. Hauskasti huomattiin, että vaikka Janssonin teokset ei muumeja ollutkaan, jotain samaa henkeä niissä oli. Lapsen mukaan ylempi taulu oli kuin elokuvasta Muumit Rivieralla ja totta, niihän tuo olikin. Alempi kuva oli Kusaman näyttelystä, pitkän aikaa vaan istuttiin ja tuumattiin, mitä kaikkea kuvassa on. 


Yövyttiin Scandic Parkissa ja tässä vaiheessa iltaa nälkä alkoi olla melkomoinen. Hotellissa oli uima-allas ja olin luvannut viedä lapsen sinne iltauinnille, mutta kun oli nälkä. Toki iltapalaksi oltiin haalittu kaikkea herkkua, kuten meillä hotelliöinä on tapana, mutta ku... nälkä. Ei muuta kuin ravintolaan. Mä halusin tartarpihvin, lapselle lastenbuffet. Lasten buffa oli... noh. Edusti käsitystä siitä, mitä lapsille ravintoloissa usein syötetään. Pasta bolognesea ja sen sellaista, kasvistikkuja. Vissiin kai ihan ok. Mun tartarpihvini sitten... No mä sain siitä ehkä puolet. Se närpiäinen, joka ensin oli syönyt vatsansa täyteen buffasta, havaitsi raa'an lihan ja söi varmaan puolet mun annoksesta. Sipseistä en tiiä, en ees päässyt maistamaan. Keltuainen oli hieman kypsennetty, liha ihan hyvää, lisukkeet oli jemmattu lihan alle ja olivat ihan perus. Mun makuuni ihan ok tartar, lapsi tykkäsi tosi kovasti. 

Iltauinti oli... iltauinti. Ensinnäkin saunatilat oli tupaten täynnä. No sille nyt ei tietty voi mitään. Toisekseen, saunasta oli iso ikkuna pesutiloihin ja siitä iso ikkuna suoraan ulos. Ihanaa, voi saunoessa katsella yhdeksännestä kerroksesta maisemia? No muuten kyllä, mutta siinä välissä oli tosiaan ne pesutilat ja kaksi pesutilojen kolmesta suihkusta. Kovin kiusallinen sijoituspaikka suihkuille, in my opinion. Kevyt suunnittelumoka, harvempi kai tykkää suihkutella siinä saunojien näyteikkunassa? Vesi uima-altaassa oli jääkylmää tai mä liian väsynyt, en tiiä. Äkkiä takas huoneeseen, kiitos. Ja iltapalan kimppuun. Stockalta kaikkia ihanuuksia, vähän jälkkäriä, pari viipaletta kylmäsavulohta, sweet chili-ravunpyrstöjä. Pikku herkkuja. 



Taidehallissa sitten on Niki de Saint Phallen näyttely. Kaveri sitä suositteli ja tykättiin. Tykättiin kovasti. Italiassa on kyseisen taiteilijat tarot-puisto ja mun mielestä tää olis hyvän viinin ja ruoan lisäksi ihan pätevä syy lähteä Italiaan, Toscanaan. Oli kyllä tosi wau-kokemus. Tykättiin tosi kovasti. Kulttuuripläjäyksen jälkeen ohjelmassa oli vielä muutama tunti ankaraa shoppailua. Välillä käytiin hieman tankkaamassa, paikaksi valikoitui Italo Forumissa. 


Mä otin lasillisen kuohuvaa ja alkuruoista Salsiccia di Vitellon. Eli vasikanliha-pistaasimakkaraa, hasselpähkinätapenadea, viikunaa, kaprista ja ciabattaa. Annos oli ihan maukas ja pieneen nälkään oikein riittävä kun lisäksi nappasi palasen lapsen pizzasta. Ketjupaikaksi ihan hyvä, lastenlistan pizza oli mun makuun ihan hyvä ja pieneen nälkään olisi riittävä aikuisellekin. Vallan hyvä valinta shoppailureissun tankkaukseen. Ei tietenkään mitään tajunnanräjäyttävää kulinaristista elämystä, mutta täytti odotukset vallan mainiosti. 


Nopea naudanlihawokki




Kotona pientä pintaremonttia. Lomailua kyllä, mutta kiireistä sellaista. Lapsi kuitenkin koulussa ja itsellä keskeneräisiä hommia ja sit sitä pintaremonttia. Keskiviikkona alkoi lapsella syysloma ja lähdetin sen leirille, joten ei muuta kuin skumppa auki ja Gilmoren tytöt. Jaa että syödäkin pitäis. No, onhan mulla sipsejä. Alun perin himoitsin naudanlihasushia ja siihen olis ollutkin kaikki tarvittavat ainekset sushiriisiä lukuunottamatta, mutta kun lähikaupassa ei ollut sushiriisiä, oli pettymyksensietokykyni niin huikea, että pitäkää tunkkinne ja sushinne ja kaikki, mää en ala! Että ehkä oli tarvettakin ottaa vähän rennommin... No, kun ei sushiriisiä ollut niin en sitten ostanut mitään, mutta se naudan sisäfilehän pötkötteli kuitenkin jääkaapissa. Päätin sitten hylätä ajatuksen vatsan täyttämisestä sipseillä ja tehdä jotain, mitä kaapista löytyy.

Seuraavalle päivälle oli suunnitteilla pihviä, joten mä leikkasin fileen kapeasta häntäpäästä n. puolen sentin paksuisia viipaleita ja laitoin ne marinoitumaan soijakastikkeen, ruskean sokerin ja mustapippurin kanssa. Liha sai maustua skumppalasillisen ja koiran lenkityksen ajan. Saman ajan sai nuudelit liota kylmässä vedessä.  Viipaloin porkkanaa, inkivääriä, valkosipulia ja salottisipulia. 

Ensiksi wokkipannulle öljyä, muutama kuivattu chilipalko ja inkivääriä. Saivat siinä muhia jokusen minuutin miedolla lämmöllä, jotta maut irtoavat kunnolla. Nostin vähän lämpöä ja lisäsin porkkanat ja valkosipulit, samalla maustoin kalakastikkeella.  Taas muutaman minuutin paistelu, lisäsin sipulit ja nuudelit. Muutaman minuutin kuluttua lämpö kovalle ja lihat sekaan. Itse tykkään raa'asta lihasta. Ensin pidin muut ainekset pannun reunoilla ja paistoin lihoihin vähän väriä, lopuksi lämmöt miedommalle ja sekoittelin ainekset keskenään. Olipas kyllä herkullista. Annoksesta jäi puuttumaan visuaalisesti tärkeä vihreä koriste, mutta ku se jäi kiukuspäiten sinne kauppaan. Oli kyllä tosi herkullista, tulista ja vähän makeaa. Ja nopeaa. Taidan tehdä toistekin. Eikä enää yhtään harmittanut, että en saanut sushia. 

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Halloweenin ihmeitä


Yksi vuoden odotetuimmista juhlista, ainakin jos lapselta kysyy. Meillä on jo useamman vuoden ollut halloweenperinne muutaman ystävän kanssa. Jonain suunnilleen ajankohtaan sopivana viikonloppuna kokoonnutaan yhden ystävän luo herkuttelemaan ja hulluttelemaan. Jotain juhlasta kertoo se, että oma lapsi odottaa halloweeneja suunnilleen yhtä paljon kuin joulua... 

Tänä vuonna juhlapäiväksi valikoitui perjantai, joka asetti omat haasteensa suunnitteluun ja valmisteluun. Jokainen tuo ja valmistelee oman osuutensa, kuvagooglettelu alkaa jo hyvissä ajoin, menu lyödään lukkoon ja siitä se lähtee. Välillä tuntuu, että homma meinaa hieman karata käsistä. Tänä vuonna mun piti tehdä hirviömacaroneja, perinteiset muffinit ja kun ystävän puoliso tekee maailman parasta kylmäsavulohta ja sitä haluttiin hyödyntää, halusin tehdä myös sushihenkisen kakun. Lisäksi ex tempore tein vielä vihreän savuheppa-pastasalaatin. Muina tarjottavina oli kissan luuranko, mutaa, popparia ja karkkia, sormihodareita ja hieman verta. 






Macaronit oli oma tarinansa. Ei mennyt ihan putkeen ne. Ei. Siispä söimme sellaisia... mantelikikkareita, joille lapset askartelivat silmät. Juuh. No entäs perinteiset muffinit. Leipoja vaihtelee, reseptin perusta on aina sama. Tänä vuonna nakitin homman lapselle, joka halusi tehdä valkosuklaamuffineja. Mä höselsin macaronien parissa ja kun lapsi kysäisi, että mitäs öljyä tänne laitetaan niin... oikeasti mä vaan sanoin, että laita mitä siellä on. No siellä oli oliiviöljyä. Oliiviöljyä muffareihin. Voi elämän kevät. Siispä perjantaina töiden jälkeen leivottiin uusi satsi muffareita. Tänä vuonna lapset saivat koristella muffarit, kuorrutteena oli värjätty voi-sulatejuusto-tomusokerikuorrutus. Hienoja örkkejä. Yhdeltä jäi silmätkin uupumaan, mutta mitäpä pienistä...

Sushintapainen kakku on ollut mielessä pitkään. Nyt mä sen pääsin tekemään! Eli irtopohjavuokaan taputtelin ensin pohjalle sushiriisiä, päälle kerros viipaloitua kurkkua. Sitten vielä kerros ohueksi viipaloitua avocadoa ja ripaus sitruunamehua tummumista estämään. Koko komeus kuorrutettiin kylmäsavulohella ja koristeltiin kurkulla. Alkuperäinen idea oli tehdä halloween-kurpitsan näköinen naama, mutta kun unohtui mustien koristematskujen hankinta niin suunnitelma muuttui. Melkoisen creepy oli tämäkin yksilö. Lisukkeena oli hillottua inkivääriä ja vihreäksi värjättyä wasabimajoneesia. 
Hillottu inkivääri on silputtua inkivääriä, chiliä, soijakastiketta ja ruskeaa sokeria keiteltynä siirappimaiseksi. Herkkua vaikka minkä kanssa. 


Lapsille oli ohjelmassa vielä mörköpolku ja Hotel Transylvania. Kaikenlaisia hiippareita löytyi kylppärin nurkasta. Ja myöhemmin lapset vielä järjesti meille mörköpolun, kohtalaisen pelottavia lapsosia meillä. Ihana jokavuotinen perinne. 







sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Herkulliset illanistujaiset

Ystävien kanssa treffaaminen ihan ajan kanssa tuppaa venymään ja vanumaan. Nyt sitten jokunen viikko sitten lyötiin lukkoon päivämäärä, jolloin minä ja jälkikasvu siirretään itsemme ystävien luo yökyläilemään. Välimatka ei ole pitkä, mutta yökyläretket takaavat hyvät maailmanparannusmahdollisuudet sen jälkeen kun alamittaiset on tainnutettu unten maille.


Sovittiin, että mä hoidan ruokapuolen ja emännät hoitavat juomapuolen. Sopii. Alkuruoka toimi samalla lapsille iltapalana ja kun kysyin omalta lapseltani, että mitä hän toivoo, vastaus oli selkeä: piparjuurituorejuusto-kylmäsavuhepparullia. Hyvä, hyvä. Sopii vallan mainiosti. Takaladolta kylmäsavuheppaa ja Lidlistä Crefee-piparjuurituorejuustoa.




Viime viikolla tein prässättyä nautaa ja olin tätä iltaa varten kuutioinut lihaa hieman pakkaseen. Nyt tarjosin ankanrasvassa paistetut lihat ankanrasvassa kuullotetun, karamellisoidun salottisipulin, dijonsinapilla ja ruskealla sokerilla maustetun ranskankerman ja karpalohyytelön kanssa. Karpalohyytelöstä yritti tulla siirappia, mutta kuten puolukasta, myös tästä tuli hyytelöä. Liittynee marjojen happamuuteen. Ehkä. Mut hyytelön tein keittämällä ensin marjoja, siivilöin marjat ja survoin vielä marjoista siivilän läpi sen mitä irti lähti, lisäsin ruskeaa sokeria ja ripauksen suolaa ja keittelin siirapiksi, joka jäähtyessään muuttui hyytelöksi. Enemmän siirapeista löytyy täältä. Alkuruoalla oli vielä uunissa kuivattuja kirsikkatomaatteja. Helppoja ja hyviä. Tomaatit halkaistaan, asetellaan pellille leikkauspinta ylöspäin, maustetaan suolalla ja annetaan olla n. 80-asteisessa uunissa 3-4 tuntia. Otetaan uuni pois päältä ja jätetään vielä uuniin kuivahtamaan, kunnes uuni on jäähtynyt. Itse annoin olla yön yli. Lisäksi alkuruokien kanssa oli tarjolla patonkia ja tuorejuustoa. 







Välisorbetti sai hieman uuden muodon. Olin tehnyt lime-minttusorbettia, mutta unohtanut laittaa sen pakkaseen. Olin siis tehnyt limelientä. Sorbettiin tulee limen raastettua kuorta, limemehua (laitoin kolmen limen kuoret ja mehut, lisäksi vielä pullosta limemehua), vettä, ruskeaa sokeria ja tuoretta minttua. Mintun saa helposti pienittyä, kun jäähtynyttä lientä ottaa tilkan, laittaa sekaan mintunlehdet ja suristelee sen smoothiekoneella. Tämä sitten sekoitetaan muun liemen sekaan. Noh, sorbettimme melkein ehti jäätyä. Oltiin vähän suunniteltu proseccoa sen kaveriksi, mutta proseccoa ei ollutkaan ja ei se mitään kun eihän tämä ole vielä jäätynytkään. Sitten tulikin älynväläys, hitot proseccosta, onhan meillä vaaleaa rommia! Namnamnam! Petollinen herkku kyllä, mutta tiedän, miten nautin mojitoni ensi kesänä...



Pääruokana oli ankanrintaa ja punajuuririsottoa kahvikastikkeella. Olin ankanrinnasta poistanut nahat jo ennen alkuruokaa ja silpunnut nahan pieneksi ja paistanut rapeaksi muruksi. Aloitin paistamisen miedolla lämmöllä niin, että rasva irtosi hyvin. Paistelin aika pitkän aikaa, myöhemmin hieman kovemmalla lämmöllä niin, että nahka oli kullanruskeaa, rapeaa murua. Otin rasvat talteen ja myös jo alkuruokaa tehdessä kuullotin ankanrasvassa salottisipulia. Otin osan sipulista sivuun risottoa varten ja lopun maustoin suolalla ja ripauksella ruskeaa sokeria ja paistelin vielä hetken. Tästä sipulista osa meni alkuruokiin, osa pääruoan lisukkeeksi ihan sellaisenaan.


Ankanrinnat paistoin pannulla, ensin kuumemmalla pannulla pinta kiinni ja sen jälkeen miedompi lämpö, kunnes kypsyys oli medium miinus. Annoin lihan levätä hetken ennen viipalointia. Punajuuririsoton tein hieman uudella tapaa, vinkit poimin täältä. Olin raastanut punajuuren karkeaksi raasteeksi. Riisit laitoin kuumaan kasariin ilman öljyä ja paahdoin hetken. Valkkaria tilkka perään ja reilusti voita. Vatkasin mössöä vispilällä ja lisäilin viiniä ja voita. Mutta hupsoho. Missä kohtaa ankanrasvassa kuullotetut sipulit ja punajuuret pitikään lisätä? Noo, vaikka tässä kohtaa, ennen kuin siirryttiin kasvisliemen lisäilyyn. Vielä valkopippuria ja kun riisissä oli vielä suutuntumaa, reilusti parmesanraastetta. Hieman meni mun makuun ehkä ylikypsäksi, mutta olipahan kermaista. Huh.


Kahvikastike oli yksinkertaisuudessaan vettä, pikakahvijauhetta, paljon kuohukermaa, suolaa, mustapippuria, ripaus ruskeaa sokeria ja loraus brandyä. Tätä keittelin ehkä 10-15 minuuttia. Suurustin nyt maissijauhoilla kun yksi syöjistä on viljaton, mutta vehnäjauhoilla tai maizenalla toki onnistuu myös.


Annokseen koottiin herneenversoa vihreäksi, ankanrintaa, risottoa, kahvikastiketta, karamellisoitua sipulia, ruskistettua ankannahkaa, karpalohyytelöä ja pinjansiemeniä. Olin melkein vastaavan kokonaisuuden tehnyt aiemminkin, joten tässä mentiin vähän varman päälle. Ja sehän toimi.




Jälkkärikin oli aiemmin kokeiltu, ainakin pääosin. Eli vuohenjuustojäätelö. Tässä oli nyt kaksi purkkia kuohukermaa löysäksi vaahdotettuna, kaksi pikkupurkkia (vastaa varmaan puolikasta normikokoista purkkia) makeutettua kondensoitua maitoa ja 200 g pehmeää, kuoretonta vuohenjuustoa. Eli kerma vaahdoksi, sekaan kondensoitu maito ja vuohenjuusto ja vatkataan sileäksi. Massa rasiaan ja pakkaseen. Valmista on n. kuuden tunnin kuluttua.



Jäätelön lisukkeeksi jälkikasvu teki mantelikeksejä. Eli mantelijauhoja, sulaa voita ja ruskeaa sokeria mössöksi, joka muotoillaan kekseiksi ja paistetaan n. 200-asteisessa uunissa vajaa kymmenen minuuttia. Kotona olin tehnyt mansikka-balsamicosiirappia ja kyläpaikassa vielä tein chili-rommisiirapin. Lopulta juolahti mieleen ripotella päälle vielä suolankukkaa ja voi että! Se kyllä kruunasi herkullisen jälkkärin ja menee ehdottomasti hankintalistalle omaan kotiin! Aivan ihana mieto suola! 





Saattaa olla, että tämän jälkeen vielä nautittiin sorbetit...

Aamu oli ihana aloittaa brunssilla. Emäntä teki herkkuleivät, joissa oli uunissa paahdetulla leivällä juustoa, vuonankaalia, rapeaa pekonia, löysäksi keitettyä kananmunaa ja hollandaisekastiketta. Ihan kertakaikkisen herkullista! Tämä ei kylläkään enää ollut viljatonta, kuten edellisen illan herkut. 


torstai 13. lokakuuta 2016

Viljaton kurpitsakakku







Mä lähdin tekemään porkkanakakkua. Kyllä, ihan sellasta tavan porkkanakakkua. Menin kauppaan ostamaan aineksia. Mutta sitten vihannesosastolla silmiini osuikin kurpitsa. Pienen pieni kurpitsainen. Että mitäs jos tekisinkin piirakan siitä? Ja hei, mitäs jos en laittaiskaan taikinaan sokeria ollenkaan vaan makeuttaisin sen kondensoidulla maidolla? Ja muuten hei, nyt mä sen keksin! Enpäs laitakaan mantelirouhetta vaan laitankin mantelijauhoja ja jätän vehnäjauhot kokonaan pois! Nii!

Tää oli ensimmäinen kokeilu ja luultavasti jatkojalostan tätä jotenkin, en vaan heti keksi miten. Ehkä tilkka jotain yrttilikööriä tai jotain? Maustepippuri antaa kivaa potkua tähän ja kurpitsaraaste tekee piirakasta herkullisen mehevän. Ja tuo kuorrute. Ei järin kevyttä, mutta niin paljon parempaa kuin tuorejuustokuorrute! Koristelusta vastasi jälkikasvu. Ihan kuin tuo pikkuisen odottelisi halloweenia...


Nyt poikkeuksellisesti resepti:

Viljaton kurpitsakakku. Tai piirakka, mikälie. 

1 pieni kurpitsa (n. 800 g)
1 purkki makeutettua kondensoitua maitoa
4 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
kanelia maun mukaan
1 tl vanilijasokeria
ripaus muskottipähkinää
n. 0,5 tl jauhettua neilikkaa
pieni ripaus jauhettua maustepippuria
200g mantelijauhoja
(ruskeaa sokeria jos haluaa makeampaa)

Kuorrute (tämä alkaakin sitten mennä taas hieman epämääräisemmäksi)
400 g olympia-sulatejuustoa
ehkä hieman alle 100 g voita
vähän vanilijasokeria
tomusokeria maun mukaan

Nonni. 
Kuorin kurpitsan ja lohkoin sen, irrotin siemenet ja raastoin kurpitsan hienolla terällä. Sekoitin raasteeseen neljä kananmunaa ja purkin kondensoitua maitoa. Sitten kuivat aineet sekaan ja sekoitus. Taikinaa ei tarvitse vatkata, eli tämä on tosi helppo tehdä. Tällä tapaa pohjasta ei tule erityisen makeaa eli jos haluaa makeampaa, kannattaa lisätä vähän ruskeaa sokeria tai vaikka siirappia. Levitä taikina pellille ja paista hieman alle 200-asteisessa uunissa 20-25 min. Pellillä paistettaessa tästä tulee melkoisen littana, joten tämän voi hyvin tehdä uunivuokaankin, jolloin piirakasta tulee paksumpi. 

Kun piirakka on jäähtynyt, vatkaa sekaisin huoneenlämpöinen, pehmeä voi ja sulatejuusto. Lisää vanilijasokeri ja tomusokeria maun mukaan. Itse tein kuorrutteesta melko makean kun pohja oli hieman vähemmän makeaa. Levitä kuorrute piirakan päälle ja anna olla jääkaapissa mieluusti seuraavaan päivään. Niin, pitänee sanoa, että tuo kuorrutemäärä on ihmiselle, jonka mielestä tällaisissa piirakoissa pohja on tarkoitettu hyvänmakuiseksi kuorrutteensäilytysalustaksi... Jonkun mielestä hieman vähempikin määrä kuorrutetta riittäisi. 


keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Nopea tortillapizza



Okei, okei, toi kuva lupaa jotain vähän hämmentävää... Mutta hei, pizzahan on superherkkua. Ihanaa, venyvää juustoa, herkullisia täytteitä. Jokaiselle oman maun mukaan. Mut mitäs sitten kun on niin nälkä, että kärsivällisyys on pyöreä nolla ja eniten kiukuttaa kaikki? Ei hätää, apuun tulee tortillapizza. Kyllä, tortillaletuista tulee varsin kelvollinen pizzapohja ja niin epäpizzaa kuin se onkin, niin reunoista tulee superherkullisia! 

Ja nyt siis oikaistaan. Tehdään asiat supernopeasti. Uuni päälle n. 200 asteeseen. Sitten hommiin, letut pellille leivinpaperin päälle. Kastikkeeksi sopii vallan hyvin tomaattipyre, jota hieman ohennetaan vedellä ja maustetaan suolalla, pippurilla ja ripauksella sokeria. Jos siis tomaattikastikkeen haluaa. Kuvan lettusessa sitä ei ole. Soossi tortilloille, päälle kaikkea mitä kaapista sattuu löytymään, juustoraaste pintaan ja ehkä tässä kohtaa uuni alkaa olla melko lailla valmis. Nää ei oikeasti tarvii uunissa montaa minuuttia, 4-5 minuuttia on hyvä. Ja ei kun ääntä kohti. 

Mutta sitten... tää mun herkkupizza. Tehtiin viikonloppuna pizzaa ihan ajan kanssa ja kun homma oli valmis, sit mun mieleeni juolahti suolakurkun, smetanan ja hunajan täydellinen yhdistelmä. Miksi miksi en tajunnut laittaa sitä pizzaan? No, nyt korjasin tilanteen. Ei tomaattikastiketta lainkaan. Smetanaa, reilusti smetanaa. Päälle hyviä suolakurkkuviipaleita (Myrttisen valkosipulisuolakurkut on parhaita) ja hunajaa. Sitten vielä juustoraastetta ja koko komeuden kruunasi päälle rouhittu mustapippuri. Ihana suolaisen ja makean yhdistelmä, smetanan pehmeys, juuston rasvaisuus... Mä niin teen tätä toistekin!

Helppo kana-kookoskeitto


Olen tänne pääosin kirjoitellun viikonlopun herkkuja. Niitä, jotka tehdään ajan kanssa ja sydämellä. Nautiskellaan kokkailusta. Mutta hei, reality check. Elän ruuhkavuosia. Päivät töissä tuppaa venymään, lapsella on harrastuksensa, koira haluaa lenkille, mies tekee reissutöitä. Kokkikartanon kalakeitto on lapsen herkkua. Kuitenkin kaunis ajatus on, että tekisin pari kertaa viikossa ison sammiollisen jotain keittoa tai pataa, jota sitten voidaan syödä pari päivää. Arkena ei ehdi eikä jaksa silputa ja pilkkoa, ei ehdi haudutella. Arkena puolivalmisteet ja pakastekasvikset on pop. 

Marinoituja lihoja koitan kuitenkin yleensä vältellä. Tänään en onnistunut siinäkään. Yleensä käytän tähän kanan filesuikaleita, nyt niitä ei kaupassa ollut. Löysin kuitenkin lime-korianterimarinoituja kanapihvejä (filettä? ohut leike?) ja niitä nappasin rasiallisen. Sitten pieni pala inkivääriä, pussillinen pakastewokvihanneksia (maun mukaan, tämä oli joku kiinalainen wok-vihannespussi) ja tölkki kookosmaitoa. Nuudeleita olikin kotona valmiina. Lisäksi tarvitaan chiliä tai jotain chilitahnaa, soijaa, sitruunamehua ja valkosipulia. 

Eli aloitellaan pilkkomalla valkosipuli ja kuoritaan ja pilkotaan inkivääri. Jos kana ei ole suikaleina, pilkotaan sekin. Kattilaan tilkka öljyä ja kanat, valkosipuli ja inkivääri sekaan, lisäksi maun mukaan chiliä. Kypsennetään kanat, sekaan kookosmaito ja n. 4 dl vettä. Keitellään hetki ja lisätään kasvikset, maustetaan sopivan suolaiseksi soijalla. Keitetään ihan pari minuuttia, murennetaan nuudelit ja lisätään keittoon. Vielä muutama minuutti kiehumista, maustaminen reilulla töräyksellä sitruunamehua ja kas, keitto on valmis. Ja tekeydyttyään huomiseen jääkaapissa tämä onkin jo muuttunut padaksi... Itse pidän chilisemmästä versiosta joten lisään omalle lautaselle vielä chilitahnaa. 

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Prässättyä naudanlihaa ja porkkana-palsternakkapyrettä


Päivän slow foodin valmistelu alkoi jo eilen. Joskus jossain söin tolkuttoman hyvää prässättyä possua ja halusin nyt prässättyä nautaa. Sen verran googletin, että ilmeisesti liha keitetään ylikypsäksi ja siihen sekoitetaan sulaa voita ja lopputulos laitetaan jääkaappiin painon alle. Okei, tästä se lähtee... 

Ostin naudan keittolihaa makuluulla. Oliskohan vajaa kilo ollut lihaa. Keitin sitä eilen seitsemän tuntia, mausteina mustapippuria, suolaa, valkosipulia ja pari laakerinlehteä. Liha oli lopulta ihan hajoavan kypsää. Revin lihan suikaleiksi, hieman pätkin säikeitä mutta en mitenkään isommin.  Sulatin pienen klöntin voita (oliskohan ollut n. 20-30 g tai vähän vähemmän. Tämän tarpeellisuudesta olin vähän skeptinen, mutta liha oli melko vähärasvaista ja hei... rasvaa ja lihaa, sen on oltava hyvää!) ja sekoitin lihan sekaan. Laitoin kulhon pohjalle muovikelmun, lihamössö kulhoon ja kelmun reunat päälle. Sitten etsittiin sopiva astia siihen päälle, sopiva tarkoittaa sellaista, että se hieman painoi lihaa kasaan, mutta peitti lihan (muutamaa milliä vaille) kokonaan. Painoksi laitoin pari siideriä ja olutta ja koko komeus jääkaappiin. 

Tänään sitten leikkasin lihan n. sentin paksuisiksi viipaleiksi. Lihaviipaleet paistoin pannulla voissa ja maustoin vielä suolalla ja pippurilla. Valmista! Ja helppoa ja vaikka olikin slow foodia, niin yhteensä aktiivinen valmistusaika ei varmasti ylitä kahtakymmentä minuuttia. 

Lisukkeeksi oli porkkana-palsternakkapyrettä. Taas. Eli porkkanaa ja palsternakkaa keitetään suolalla maustetussa vedessä pehmeäksi. Vesi kaadetaan pois, maustetaan ranskankermalla, voilla ripauksella valkopippuria ja tarvittaessa suolalla ja ruskealla sokerilla. Suristellaan sauvasekoittimella niin kauan, että koostumus on samettinen. 

Kastikkeena oli voikastike, jonka tekemisessä oikaisin. En alkanut tehdä sitä vesihauteessa. Eli kuullotin ensin salottisipuli voissa. Sitten kuivaa siideriä päälle, samoin mustapippuria. Keittelin kasaan niin, että nestettä oli enää tilkkanen. Siivilöin sipulit pois ja annoin jäähtyä. Vatkasin sekaan muutaman kananmunankeltuaisen ja aloin lämmittää hyvin miedolla lämmöllä samalla vatkaillen. Maustoin vielä rakuunalla, ruskealla sokerilla ja suolalla. Kun keltuaiset alkoivat olla kypsät, lisäsin sekaan vielä pikku hiljaa voita samalla vatkaten. Hieman kastike jäi löysäksi, en ihan malttanut kypsytellä enkä myöskään laittanut niin paljoa voita kuin kastike olisi vaatinut. Maku vaati vielä hieman happoa ja lorautin sekaan minitilkan valkoviinietikkaa. 

Ajatus sanoi, että kokonaisuus vaatii vielä vähän makeutta ja ylläri ylläri, ratkaisin asian siirapilla. Jääkaapissa oli granaattiomenasiirappia ja nyt täytyy kyllä sanoa, että tää kokonaisuus oli loistava. Jopa mies, jonka kommentit yleensä on luokkaa "joo... ihan hyvää..." kehui tätä ateriaa. Ja ipanakin kehui lihaa herkulliseksi ja pyysi säästämään sitä huomisellekin. Että näin. Taas tällainen syksyinen annos, tykkäsin tosi kovasti. Makeana ehkä voisi olla mieluummin puolukkasiirappi ja voikastikkeen rakenne ei ollut paras mahdollinen, mutta uusi kokeilu eli liha oli kyllä positiivinen ylläri!

lauantai 8. lokakuuta 2016

Pizzalauantai

Pizzaa, pizzaa, pizzaa. Mieli teki pizzaa. Monenlaista pizzaa.

Pohjan tein juureen. Kesällä tein vehnäjuuren ja nykyään suunnilleen kerta viikkoon leivon siitä leipää. Tai joskus pizzaa. Eihän tuossa taikinassa kummempaa ollut kuin ensin juuresta tehty esitaikina ja siitä tehty taikina eli vettä, vehnajauhoja, suolaa ja oliiviöljyä. Tällä kertaa pyysin miehen kaulintahommiin, mulla ei riitä kärsivällisyys siihen. Esitin toiveen oikein ohuista pohjista ja niitä sain. 

Tomaattikastikkeen keittelin paseeratusta tomaatista, suolasta, valkosipulista, mustapippurista ja ripauksesta ruskeaa sokeria. 

Mukana oli nuorempaa ja aikuisempaa syöjää, lapset esittivät toiveen jauheliha-metvursti-aurajuustopitsasta. Sellaisen saivat. Jauhelihan paistoin ja maustoin mustapippurilla ja suolalla, muuten vaan täytteet päälle ja uuniin. 



Miehen toiveissa oli jauheliha-pekoni-aurajuusto, sen yhdistin sitten omaan tomaattipitsaani. Puoli pellillistä kumpaakin. Eli eilen kuivattelin uunissa kirsikkatomaatteja ja tein valkosipuliöljyä. Tänään lisäsin öljyyn vielä tuoretta basilikaa ja muhjasin sen sauvasekoittimella. Pizzaan tuli siis tomaattikastike, kuivattuja tomaatteja, mozzarellaa ja basilika-valkosipuliöljyä ja päälle vielä juustoraastetta. 


Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä vaalea pizza. Eli mä rakastan pizzaa ilman tomaattikastiketta, tilalle ihan vaan ranskankermaa. Tähän herkkuyksilöön tuli sitten päälle ilmakuivattua kinkkua, kanttarelleja, karamellisoitua salottisipulia, muutama kuivattu tomaatti ja vielä juustoraastetta. Päälle rouhin vielä vähän mustapippuria. Aivan loistavaa. Ihanaa. 


Joskus teen vielä suolakurkku-hunaja-smetanapizzan. Voiko se mennä pieleen?? Uhka vai mahdollisuus?





perjantai 7. lokakuuta 2016

Voi papu! ja muutamia muita juttuja... Kuten simpukkaa.


Siinähän se. Voipapuja ja uunissa kuivattuja kirsikkatomaatteja valkosipuli-yrttimarinadissa. Ja 
muutamia muita juttuja. Jaa että mitä. Perjantaina tulee telkkarista Vain elämää. Perinne jälkikasvun kanssa on, että perjantaina katsotaan Vain elämää ja syödään herkkuja. Joskus herkut vaatii enemmän panostusta, joskus vähän vähemmän. Fiiliksen mukaan. Tänään fiilis oli niin tylsimys mälsimys, että se vaati ruoanlaittoa. Tarkoitus oli tehdä voipapuja. Noh, muuten sitten ei mennytkään ihan suunnitelman mukaan. 

Mutta palataan papuihin. Sain päähäni, että ne olisi hyvää uunissa kuivattujen kirsikkatomaattien ja valkosipulin kanssa. Siispä ostin tylsästi tölkillisen papuja. Ja paaaljon kirsikkatomaatteja. Vai oliko noi miniluumutomaatteja. Joka tapauksessa halkaisin tomaatit, laitoin ne uunipellille ja rouhin päälle suolaa. Kuivattelin niitä 80-asteisessa uunissa kolme-neljä tuntia niin, että jäivät vielä nahkeiksi. Osan otin hyötykäyttöön heti, loput jätin vielä kuivahtamaan, vaikka otin uunin pois päältä. 

Tarkoitus oli tehdä myös bulgursalaattia ja sehän vaatii valkosipuliöljyä. Siispä tein oliiviöljystä, suolasta, valkosipulista (tätä reilusti) ja ripauksesta intiaanisokeria smoothiekoneella mausteöljyä. Taisin laittaa tuoretta minttuakin sekaan. Osa öljystä meni papujen marinadiksi. Sekaan tilkka sitruunamehua ja valkoviinietikkaa. Sitten vielä tomaatit sekaan ja minttua ja persiljaa. Parin tunnin maustuminen ja olipas hyvää! 

Nyt päivää myöhemmin täytyy tulla täydentämään tätä tekstiä. Pavut oli nyt muhineet yön yli marinadissaan kun kaivoin jääkaapista jämälounasta. Jestas. Ei vaan voi lopettaa syömistä. Samoin ne pikku kuivatut tomaatit ihan sellaisenaan. Napsin ja napsin lisää vaan, vähän dippailin alla mainittuun valkosipulimajoneesiin (joka btw oli tuota valkosipuliöljyä ja majoneesia, ihanan kevyttä...) ja välillä ihan sellaisenaan. Jestas! Valkosipuliöljy on tosi voimakkaan valkosipulinen, mutta tähän just niin hyvä etenkin nyt kun maut oli tasoittuneet. Tomaatteja!! Papuja!! Tätä lisää!!



Lapselle heppaa. Ostin palasen hepan sisäfilettä, sitä kapeaa häntäpäätä. Paistoin lihasta pinnan kiinni, samalla maustoin suolalla ja pippurilla. Annoin lihan levätä hetken, käärin folioon ja laitoin pakkaseen kohmettumaan. Leikkasin vähän kohmeisen lihan ohuiksi viipaleiksi ja täytin (okei, mies täytti) piparjuurituorejuustolla (parasta piparjuurijuustoa, ihanan kuohkeaa on Lidlin Crefee-merkkinen) ja rullaili. Rehellisyyden nimessä, mä en saanut maistaa tuota lainkaan. Mies sai pari palaa ja lapsi loppasi loput. Mutta uskotaan ruokakriitikoita, katosi sen verran nopeasti että varmaan oli hyvää. 


No sitten se bulgurasia. Valmistin bulgurin ohjeen mukaan. Maustoin valkosipuliöljyllä, johon sekoitin vielä reilusti sitruunamehua. Sekaan kirsikkatomaatteja, minttua ja persiljaa. Vähän mustapippuriakin. Päälle vielä muutama kuivattu tomaatti. Hyvää. 


Ja nyt... Mä en ole koskaan tehnyt simpukoita. Mistä ihmeestä mä sain päähäni tehdä simpukoita... No kun teki mieli. Prisman täti rohkaisi mut simpukan valmistamiseen. Suositteli, että jos ei muuten rohkene noihin kajota niin ottaa vähän sitä valkkaria ensin... Tein työtä käskettyä. Ei puhuta siitä, miten sujui simpukoitten peseminen. Mutta sen jälkeen. Mulla oli vielä sitä valkosipuliöljyä. Siinä kuullottelin pari silputtua salottisipulia. Sitten skumppaa päälle. Simpukat kattilaan sekaan. Heeei, tähän pitää saada vähän potkua! Cayennea päälle ja pyörittelin varovasti simpukoita reikäkauhalla. Keittelin kuusi minuuttia, välillä maustoin persiljalla (lunttasin googlesta keittoajan). Lapoin simpukat kulhoon ja lisäsin kattilaan purkillisen kuohukermaa. Keittelin vielä viitisen minuuttia ja kaadoin liemen simpukoiden päälle. Jestas! Ihan hiton hyvää! Juomana skumppaa ja sitten näitä. Lisänä oli limellä ja inkkarisokerilla maustettu majoneesia ja miedosti valkosipulilla maustettua majoneesia. Liemen lappamiseen paahdoin leipää. Ihan törkeän hyvää! Ei tasan tarkkaan jäänyt tähän mun simpukkakokkailut. 





lauantai 1. lokakuuta 2016

Naudan poskea, puolukkaa ja palsternakka-porkkanapyrettä


Pakkasesta löytyi taas Takaladon herkkuja. Tällä kertaa naudan poskia. Naudan posket on ihana, pitkään haudutettava herkku. Olen valmistanut sitä hauduttamalla sekä tummassa oluessa ja siirapissa että punaviinissä ja yrteissä, kuten nyt. Jääkaapissa oli vajaa ruukku timjamia ja avattu pullo punkkua. Laitoin jo eilen posket uiskentelemaan punaviiniin, tänään aamupäivällä sitten paistoin niistä pinnan kiinni ja maustoin samalla suolalla ja mustapippurilla. Pilkoin isoiksi lohkareiksi sipulin ja paljon valkosipulia ja laittelin uunipataan. Seuraksi timjamit, punkkua ja posket sekä paistinpannun huuhtaisuliemi. Sitten kansi päälle ja uuniin. Ensin tunnin verran n. 200 asteessa, sitten hieman alle sataseen uuni ja vielä 6-7 tuntia hauduttelua. Liha on jotenkin raskaan oloista, mutta herkullista. 

Seuraksi sitten tein porkkana-palsternakkapyrettä. Eli porkkanaa ja palsternakkaa kypsäksi keitettynä. Keitinvedet kaadetaan pois, sekaan voita, ranskankermaa, suolaa ja valkopippuria. Sitten suristellaan sauvasekoittimella niin kauan, että pyre on samettisen pehmeää. 

Päätin, että tämä ruoka tarvitsee hiukkasen makeutta tasapainottamaan raskasta lihaa. Jääkaapissa oli vielä hieman puolukkaa ja siitä päätin keitellä siirapin. Keitin ensin puolukoita tovin, sitten survoin puolukat ja liemen siivilän läpi. Sekaan ruskeaa sokeria ja suolaa. Keittelin siirapiksi ja vielä siivilöin lopuksi.  Siirapista tuli tosi herkullista ja kaunista, kunnes.... Kun aloin kokoamaan annosta, se olikin jotain... hyytelöä. Hyytelöhköä. Jotain. Joku viisaampi voisi tietää, mitä ihmettä tuossa oikein tapahtui?? Ihan sama, hyytelöhkö oli hyvää. Odotan, että saan sitä iltasella vielä juustojen kanssa...

Lihan paistoliemestä meinasin keittää kastikkeen. Tulin sitten suurustaneeksi sitä hieman liikaa, joten laimensin tuotosta vielä punaviinillä ja ripauksen sokeriakin laitoin sekaan. Esteettistä se ei ollut ja omassa annoksessani koin sen hieman turhakkeeksi, mutta mies tykkäsi kovasti. 

Vielä vähän jotain. Ranskankermaa jäi yli, joten maustoin sen vahvalla sinapilla ja ripauksella sokeria. Vielä yksi kastike siis. Ja jotenkin mielessäni annos huusi sieniä. Siispä kuullottelin pitkään salottisipulia ja lopuksi lisäsin sekaan kanttarelleja (säilykepurkista, hyi mua...) ja maustoin suolalla. Valmiiseen annokseen laitoin vihreäksi vielä herneenversoja. 

Annoksestahan tuli ruma kuin mikä, mutta ei anneta sen haitata. Hyvin yksinkertaisia makuja. Aloin oikein miettiä annokseen käytettyjä mausteita. Sokeria, suolaa, mustapippuria, valkopippuria, timjamia, sipulia, valkosipulia ja sinappia. That's it.