Kaikenmoisia jäätelöitä sitä...

Taas palattiin jäätelöön. Pohjana vanha tuttu eli kuohukermaa ja kondensoitua maitoa. Tällä kertaa mittasuhteet sattuivat olemaan 6 dl kuohukermaa ja purkki kondensoitua maitoa. Kuohukerma vaahdotetaan löysähköksi vaahdoksi, sitten sekaan kondensoitu maito. Sitten maustamaan. 

Jaoin massan kahteen kulhoon. Toiseen kulhoon sekoitin n. 4 dl puolukoita soseutettuna ja muutaman piparkakun palasteltuna ja murusteltuna. Lapoin seoksen rasiaan, väliin aina kinuskikastikeraitoja. 

Toisen kulhollisen makuaineet oli paketti aura-juustoa murustettuna, muutama piparkakku murustettuna ja kaksi purkkia vauvan päärynäsosetta. Otin ensin muutaman lusikallisen massaa sivuun ja sekoitin päärynäsoseen siihen ihan siksi, ettei jäätelöön tulisi kokonaan jäisiä päärynäsoseraitoja. Murustin aura-juuston, piparkakut (jätin kyllä aika isoja möykkyjäkin) ja sekoitin massaan. Sitten rasiaan massaa, väliin raitoja päärynäsoseseoksesta. 

Ja tämä jäätelö ei tosiaan tarvitse jäätelökonetta tai sekoittelua. Jäädyttää vaan. Helppoa ja herkullista! Mä vaan en ihan yhdestä kulhollisesta osannut päättää, kumpi on parempaa...

Bulgursalaattia, paahdettua luumua ja vuohenjuustoa

Idea tähän salaattiin tuli ystävän lasten synttäreiltä ja tästä blogista. Maistoin bulguria ensimmäistä kertaa eräillä synttärikutsuilla ja ihastuin suuresti. Halusin salaatista hieman ruokaisampaa ja mieleeni oli jäänyt ajatus paahdetuista luumuista salaatissa. Siispä kokeilemaan.

Bulgurin valmistin kiltisti pakkauksen ohjeen mukaan. Kun bulgur oli jäähtynyt, sekoitin siihen reilusti kastiketta, jossa oli sauvasekoittimella muhjattu reilusti valkosipulia, suolaa, mustapippuria, limemehua, tuoretta minttua, ripaus ruskeaa sokeria ja oliiviöljyä. Luumut leikkasin kahtia ja laitoin pellille kuori ylöspäin. Paahdoin niitä n. 200-asteisessa uunissa n. 10 min. Annoin luumujen jäähtyä ja irroitin niistä kuoret ja kivet. Pilkoin kirsikkatomaatteja, nyhdin herneenversoja ja tuoretta minttua ja sekoitin ne bulgurseokseen. Bulgur lautaselle, päälle luumut, vuohenjuustoa, pinjansiemeniä ja vielä vähän minttua. 

Ihan älyttömän herkullista! 

Heppapihvi ja polentaa

Kaikkihan lähti Ben&Jerry's One Sweet World-jäätelöstä. Ja siitä, että kyseiset jäätelöherkut oli K-supermarketeissa muhevassa tarjouksessa. Lähikaupassa ei juuri tuota kyseistä makua ollut joten jouduin suuntaamaan seuraavaan kauppaan. Ja kas, sielläpä oli myös polentaa, jonka parin viikon takaisen Tallinnan-reissun perusteella päätin ottaa kokeiltavien asioiden listalle. 

Noh, jäätelöä löytyi (ja on ihanaa), mutta pakkasessa alkoi tehdä tiukkaa tilan kanssa. Siispä sieltä piti poistaa paketti, jossa oli kaksi hepan ulkofilepihviä. Illallinen mulle ja jälkikasvulle, siis. Ja kun kerran sitä polentaa oli, niin piti sitäkin kokeilla. 

Heppa on helppo. Maukkaampaa kuin nauta (ja edullisempaa ja eettisempääkin, eli ei paha) ja yleensä myös mureampaa. Herkullista kertakaikkiaan. Heppa ei tarvii marinointia tai mitään, sen kun paistaa vaan, mausteeksi suolaa ja pippuria. Myös rosepippuri käy hepalle loistavasti. 

Polentan tein jo päivällä, maustoin salottisipulilla, mustapippurilla, suolalla ja parmesanilla. Heti kyllä aavistelin, että se jäi vähän löysäksi ja niin tosiaan kävi. Mutta eka kokeilu, kyllä se siitä. Polenta jääkaappiin odottamaan iltaa, nyt sitten otin siitä levyjä ja paistoin voissa. Herkullista, mutta tosiaan levyt meinasivat hajota kun puuro oli hieman liian löysää. Paremmin seuraavalla kerralla. 

Lisukkeeksi lapsi teki valkosipulilla, hunajalla ja timjamilla maustetun maustevoin ja lisäksi valutin annoksen päälle eilistä punaviini-timjamisiirappia. Vihreän virkaa annoksessa teki herneenversot. Yksinkertainen, mutta herkullinen kokonaisuus. 

Valkosipulista ankanrintaa, risottoa ja kahvikastiketta

Yksin kotona, mikäs siis sen sopivampi hetki kokeilla ruokajuttuja? Jos menee aivan pieleen, ainoa, joka asiasta kärsii, olen minä. Kovin tarkkaa mielikuvaa mulla ei ollut mitä haluan tehdä, siispä ajatuksia selkeyttämään Prismaan. Kotona oli vuohenjuustoa ja punajuurta, siinä ajatus. 

Mietin, että punajuuri-vuohenjuustorisotto ja lammas voisi olla hyvää, mutta lammasta ei löytynytkään. No, ei se mitään, ankanrintahan on hyvää. Haeskelin sille hieman erilaista toteutustapaa ja päätin, että täytän sen paahdetulla valkosipulilla ja timjamilla. Ateria alkoi muotoutua. 

Aluksi yllättäen siirappia. Keitin punaviinistä ja tuoreesta timjamista siirapin, timjamit poistin siirapin seasta. Eli punaviiniä, ruskeaa sokeria, ripaus suolaa ja reilusti timjamia. Keittelin kasaan siirapiksi. 

Ensiksi paahtamaan yksikyntinen valkosipuli. Note to myself, muista aina, aina, aina, tehdä valkosipulin kuoreen pieni viilto kun laitat sen uuniin paahtumaan. No, tulipahan pestyä uuni kun valkosipuloiseni sinne räjähti. Yllättävän iso sotku tulikin kun ottaa huomioon, että siitä jäi vielä syötävääkin. Ei tarvinnut kuoria, ei... Valkosipuli, tuore timjami ja suolaa huhmareessa muhjuksi. Halusin jotain uutta nahkasta. Mä jätän aina ankan nahkan syömättä, ei vaan putoa. Nyt otinkin sen jo valmiiksi irti, irtosi melkein kokonaan vaan vetämällä, hieman joutui teräväkärkisellä veitsellä avittamaan. Pilkoin nahkan pieniksi kuutioiksi ja laitoin valurautapannulle paistumaan miedolle lämmölle. Maustoin suolalla ja paistelin rapeaksi. Ankanrintaan leikkasin syvän viillon ja ujutin valkosipulimössön sisään. Kansi kiinni ja pannulle, paistamiseen käytin nahkasta sulanutta rasvaa. Mausteeksi vain suolaa ja mustapippuria. Tällä kertaa en käyttänyt uunissa lainkaan vaan paistelin pannulla niin, että kypsyys oli oikein hyvä medium. 

Risotto ei ihan ollut risottoa, koska riisiä oli niin vähän. Mössöä kuitenkin. Salottisipuli pieniksi, keitetty punajuuri raasteeksi. Kuullotin sipulin, punajuuren ja riisinjämät, maustoin valkopippurilla, mustapippurilla ja suolalla ja keittelin risotoksi valkoviinin ja kasvisliemen kanssa. Lopuksi sekaan reilusti kuoretonta vuohenjuustoa. 

Lopuksi vielä kahvikastike. Pikku tilkka hyyyvin vahvaa kahvia, kuohukermaa, suolaa, mustapippuria ja ruskeaa sokeria. Lopuksi suurustus vehnäjauhoilla. Myöhemmin vasta tajusin, että loraus konjakkiahan olisi sopinut tähän kuin nenä päähän. Annokseen päälle vielä pinjansiemeniä ja herneenversoja ja toki paistettua ankannahkaa. 

Kokonaisuutena oikein hyvä. Yllättävän hyvä. Kahvin toimivuudesta ankan kanssa olin skeptinen, mutta hyvin toimi. Ja tuo ankannahka! Aivan loistavaa, rapeaa rakennetta. 

Herkullinen jämäiltapala

Eiliseltä oli jääkaappiin jäänyt vaikka mitä. Hieman surimi-majoneesimössöä, pikkuisen hillottua inkivääriä, paljon ylikypsää kassleria. Ja nälkä on kova eikä mitään jaksa alkaa tehdä. 

Siispä Oivallus paahtimeen, päälle edellämainittuja ainesosia. Possuleipään lisäksi vielä majoneesia ja jalapenoja, molempiin pikkuisen salaattia ja kurkkua. Ei muuta kuin ääntä kohti.

Alun perin surimi-majoneesimössö oli sushipalleroisten täytettä. Raastettua surimia, majoneesia, soijaa ja vähän chiliä. Hillottu inkivääri on inkivääriä, tilkka vettä, ruskeaa sokeria, soijaa ja chiliä, tämä keitetään niin, että liemi muuttuu siirappimaiseksi. Teoriassa säilyy jääkaapissa hyvinkin, mutta käytännössä katoaa parissa päivässä. 

Possu sen sijaan oli oluen, inkiväärin, sipulin ja valkosipulin sekä suolan ja mustapippurin kanssa uunissa. Ensin seitsemän tuntia, mutta sitten päätin laittaa sen vielä yöksi n. 70 asteen lämpöön, joten kaikkiaan sian palanen viipyi uunissa n. 15 tuntia. Ei kuulkaas lainkaan hullumpata. 

Pysähdy, hyvä ihminen!

Jestas. Mulla on monta viikkoa ollut aikataulua aikataulun perään. Kiirekiirekiire, pitkät työpäivät, koko ajan jonnekin menossa. Viime viikonloppu tosin oli rentoilua parhaimmillaan, mutta toisenlaista. Mä tarviin kotiaikaa. Mielellään ihan yksin, puhumatta kenellekään. Rentoa puuhailua. No mikäs sen sopivampaa kuin kokkailu. Mä en ole kai muutamaan viikkoon juuri laittanut ruokaa, paitsi alkuviikosta tein yhtenä päivänä rapuburgeria. Oon ollut reissussa, syönyt ravintolassa (tai hakenut kaupasta sushia ja syönyt hotellilla) tai sit on puoliso hoitanut ruoanlaiton. Nyt mä halusin kokata. Ja rentoutua sen puuhan parissa.

Sushihimo on vaivannut jo monta päivää. Oikeasti en osaa tehdä nättejä ollenkaan. Enkä oo niinkään merilevän ystävä. Mut nyt halusin tehdä sellaisia, joissa ei oo levää, on surimia ja majoneesia ja seesaminsiemeniä. Huomaatteko, mulla on termitkin hallussa. Lapsonen halusi omat sushinsa kylmäsavulohella. Siispä sushiriisin keittoon, maustaminen mirinillä. Täytteiksi lapselle silputtua kylmäsavulohta ja kurkkua, mulle surimimössöä ja kurkkua. Surimimössöön ensin raastoin jäiset surimit (kuinka kätevää ja nopeaa), sitten sekaan majoneesia, vähän soijaa ja chiliä. Tehtiin palleroisia, mä kuorrutin omani seesaminsiemenillä. Lisukkeina soijaa, wasabia (ei oikeeta, tuota lähikaupan...) ja hillottua inkivääriä. Hillotun inkiväärin teen helposti suikaloimalla inkiväärin, sitten kattilaan seuraksi vähän vettä, soijaa, muutama kuivattu chili ja paaaljon sokeria. Keittelen niin kauan, kunnes liemi on siirappimaista. Tää on hyvää paitsi sushin, myös naudanlihan kaverina. Ja monen muun. Plussana yhteinen puuhastelu lapsen kanssa, kun palleroisia yhdessä pyöriteltiin. 

Huomenna onkin taas kiireisempi päivä, joten tänään oli hyvä tehdä huomiselle ruoka valmiiksi. Koska tänään on aikaa tehdä, päädyin ylikypsään kassleriin. Liha sai seurakseen valkosipulia, sipulia, inkiväärin jämät, chilisuolaa, mustapippuria ja puolison varastoista lainatun oluen. Uunissa sellaiset seitsemän tuntia miedolla lämmöllä. Itse herkuttelin tällä jo tänään päivällisellä. Lapselle ostin silakkafileitä. Kyllä, hän rakastaa paistettuja silakoita. Mielellään pyrstöllisiä, herkuin osuus on juurikin se rapsakka pyrstö. Tästä mä olen vähän eri mieltä... Noh, lapselle silakoita, mulle lihaa. Mitä lisukkeeksi? Kaupassa osui silmiin perunasuurimot. Jaa että mitkä? No enpäs yhtään tiiä. Mutta päätin tehdä niistä puuroa, kuten purkin kyljessä lukee. Maustaa puuron juustoraasteella ja paistaa joksikin.. noh. Mitä siitä nyt sitten sattuu tulemaan. Puurovaiheessa meinasi kyllä iskeä epäusko. Rakenne oli kuin mätiä ja... öh, siis mitä ihmettä tuo on? Noh, ei se mitään, annoin sen jäähtyä, mätin sekaan todella paljon juustoraastetta, mustapippuria, persiljaa ja ripauksen muskottipähkinää. Nohevampi olisi lisännyt yhden kananmunankin, niin tekele olisi ehkä pysynyt kasassa paistaessa. Mutta vastoin kaikkia odotuksia se oli ihan hyvän makuista (no hei, voissa paistettua juustoraastetta... ), mutta rakenne oli jotenkin vähän outo. Mätimäinen. Ihan kuin olisin syönyt kirkkaita mätipalleroita. Hyvin hämmentävä raaka-aine.  Mitäpä sitä muuta...

No jälkkäriä tietty. Mieliteko iski taas vuohenjuusto-kauralastujäätelöön. Sitä siis. Lapsoselle omansa ilman vuohenjuustoa. Lisukkeeksi keittelin chili-rommisiirappia ja myös puolijäistä mansikkasosetta. Kaveriksi lasillinen punaviiniä. Tää on ihanaa. Hyvin harvoin itse tehdessä onnistuu tällaisissa hykerryttävän hyvissä makuyhdistelmissä, mutta tämä on sellainen. 

Niin ja tuota, pitihän nelijalkaisellekin ruokaa laittaa... Ei ehkä varsinaista gurmeeta kuitenkaan. :-D Eikä järin ruokhalua herättävän näköistä, joten jääköön se otos pois tästä. 

Ihan pelkästään ruokaa laittaessa ja herkutellessa ei ole tää päivä mennyt. Lapsonen halus muuttaa huoneensa järjestystä, joten pientä rymsteerausta oli myös ohjelmassa. Onpas ollut kiva vaan olla ja pysähtyä tekemään asioita. Sellaisia arkisia pikku juttuja, jotka aina joskus meinaa unohtua. 

Rapuburgeri

No pakkohan se oli kokeilla. Ikinä en ole rapupihviä tehnyt, mutta kaikkea täytyy kokeilla. Pakkasessa oli pussillinen jättiravun pyrstöjä, joten ne päätyi sulatukseen. Pihvitaikinaan tuli ravunperiä, kermaa, valkosipulia, kananmunaa, ripaus suolaa ja cayennea. Kananmunaa olisi saanut olla hieman enemmän, hieman meinasivat hajoilla mun pihvit. Mutta pinta oli ihanan rapea ja maku oikein hyvä. 

Kastike oli kookoskermaa, vauvan mangososetta, chiliä ja suolaa. Keittelin tuosta paksun kastikkeen ja jäähdytin. Oli hyvää, oikein hyvää. Ja helppoa, tuota voisi joskus tehdä vaikka tacolastujen dipiksi. Leipä oli Jenni-juuresta tehty lättänä leipä, sitten päälle vaan salaattia, kastiketta, pihvi, kirsikkatomaattia ja sipulia. Itse ajattelin, että tuohon olisi sopinut vaikka tuore ananas lisäksi, mutta koska olin lähdössä seuraavana päivänä reissuun ja muu porukka ei ananasta syö, jätin ananaksen pois. Ei vielä täydellistä ja vaatii jatkojalostusta (esim. leipä olis parempaa jos olis vuokaleipää viipaleina ja öljyssä paahdettuna), mutta hyvä alku oli kuitenkin. 

Ruokamatkalla Tallinnassa

Tämä viikonloppu vietettiin puolison kanssa Tallinnassa. Miniloman tavoite oli syödä hyvin, ehkä vähän juodakin ja vaan rentoutua. Uusi tutustumiskohde oli Telliskivi Loomelinnak.


Perjantaina oltiin perillä vasta alkuillasta, siispä melkein suoraan päivälliselle. Ravintolaksi olin valinnut Korsaarin, valintaperusteina kiinnostava ruokalista, hauska merirosviteema ja hyvät arvostelut Trip Advisorissa. Pieni skeptisyys vaivasi kuitenkin mieltä. Noh....
Ravintola sijaitsi vanhassa kaupungissa. Sisään mentiin erään pubin ovesta, mutta pian paikalle tuli merirosvoasuinen mies ja johdatteli meidät kellariin. Sisustus oli yksityiskohtia myöten niin överi, että se oli jo hieno.

Alkudrinkeiksi otettiin GT:t. Raa'an lihan ystävänä otin alkuruoaksi tartarpihvin (josta kyllä olin lukenut yhden huonon arvostelun), puoliso valitsi krokotiilisalaatin. Tilasimme samalla pääruoat ja vähän yllättäen tarjoilija suositteli vain yhtä viiniä meille molemmille, läpi aterian. Mikäs siinä. No, mun tartarpihvi oli sen huonon arvion veroinen. Rakenne kertoi, että lihan seassa oli jotain kastiketta. Ja maku kertoi, että se kastike saattoi olla jopa ketsuppia. Lisukkeina oli sipulia, paahdettua leipää ja kaprista. Ei jatkoon. Miehen salaatti sen sijaan oli ihan hyvä. 

Pääruoaksi minä tilasin rapuburgerin, miehelle dorado (kultaotsa-ahven?) ja tryffeliöljyllä maustettu perunasose. Kalakranttu puolisoni piti kalasta ja sen yksinkertaisista mauista. Myös perunasose oli oikein hyvää. Mun burgeri sen sijaan oli pettymys. Kookos-mango-chilikastike oli mietoa, mutta oikein hyvää. Rapupihvikin maistui ihan ok:lta, mutta se ei kyllä ollut saanut minkäänlaista rapeaa paistopintaa. Puoliso sanoi rakennetta kumimaiseksi. Annoksen paras anti oli se, että mulle tuli hirveä hinku toteuttaa annos paljon paremmin.

Edes jälkkärille ei tarjoilija ehdottanut eri viiniä. Itse en viineistä mitään tajua, mutta haluan, että ravintolassa joku tajuaa. No, puoliso otti suklaafondantin, joka oli perushyvä ilman jujua. Mä otin korsaarin jälkiruoan, jossa oli kirsikkasorbettia ja pistaasimoussea. Tilatessa tarjoilija sanoi, että annoksessa kestää 20 min, mutta annos oli kyllä odottelun arvoinen. Ehdottomasti aterian paras annos. Lompakkoon aterian vaikutus oli 116 €. Lopputulema oli se, että skeptisyyteni oli perusteltua. Osa annoksista oli hyviä tai oikein hyviä, osa jotain ihan muuta. Hyvin epätasaista.

Yöpaikkana meillä oli hotelli Nordic Forum osin hyvän sijainnin, osin herkullisen aamiaisen vuoksi. Aivan loistavaa.

Telliskivi Loomelinnak löytyi, matkalla myös pari toria ja muutama neuvostohenkinen vanhan tavaran liike. Paluu 90-luvun alun Tallinnaan. Ruokapaikkoja oli joka lähtöön, me valittiin lounaaksi burgerit hassulta konttiravintoloiden keskittymästä. Tarjolla olisi ollut myös cupcakeja, vietnamilaista (?), fish and chipsejä ja kebabia. Burgerkojusta ei saanut olutta, mutta myyjä ohjeisti meidät viereiseen olut- ja viinimyymälään, jossa olikin sitten valikoimaa. Kaikkiaan kiva käyntipaikka pikkuputiikkeineen. Paluumatkalla poikettiin vielä Vivian Vaun kenkäkauppaan, mutta nyt ei ollut kaikkein ihanimmista mulle sopivaa kokoa.

Lauantai-illalle olin varannut pöydän Dominicin. Kolmas kerta tuossa ravintolassa ja odotukset olivat korkealla. Myös tämä ravintola on vanhassa kaupungissa, sisustus on tyylikäs ja ilmapiiri rennon tyylikäs. Alkuun taas Gin Tonicit. Ja ennen alkuruokaa tuli keittiömestarin tervehdys, jonka sisältö meni valitettavasti multa ohi, mutta se oli ihana.


Tarjoilijalle annettiin haastetta, puolisoni halusi juoda olutta. Minulle viiniä. Sanoimme ihan alkuun, että meille voi valita sopivat juomat ja tarjoilija ehdottikin, että hän tuo laseittain annoksiin sopivat juomat. Juuri näin. Puolisoni alkuun kampasimpukoita ja rapurisottoa, juomana oli joku hyvin kevyt olut. Kampasimpukat oli tummahkoksi paistettu, mutta itse pidän sitä vain hyvänä asiana ja risotto ihanan kermaista. Mun suolattomaan makuuni annos oli aavistuksen liian suolainen. Mä valitsin vitello tonnaton, juomaksi tuli valkoviiniä. Herkullista. Maut toimi hyvin yhteen, raikkautta ja rakennetta annokseen tuli kasviksista ja pinjansiemenistä. Annos oli myös kaunis. Ennen pääruokia pöytään tuotiin täydellinen yhdistelmä raikkautta, makeutta ja kirpeyttä, eli sitruunasorbettia proseccolla.

Pääruoaksi puoliso otti maksaa, kateenkorvaa ja sienigratiinia. Juomaksi tuli paikallinen, hyvin hedelmäisen tuoksuinen olut. Itse en maksasta isommin välitä, mutta olihan se hyvää. Itse tilasin ankkaa, päärynää, kirsikkakastiketta ja polentaa. Mä olen tuosta ravintolasta saanut muitakin ideoita (ekan kerran olen syönyt ankkaa juuri tuolla, samoin vuohenjuustovaahtoidea on heiltä pöllitty) ja tuo polenta menee nyt tutustuttavien asioiden listalle. Koko annos oli vaan niin hyvä, punaviiniä myöten. 

Jälkiruoaksi kumpikin otti vuohenjuusto-valkosuklaavaahdon mantelikeksillä ja mangosorbetilla. Tässä puoliso joutui jo joustamaan oluen juomisesta, meille tuotiin virolaista makeaa omenaviiniä. 

Makuyhdistelmät saivat hymyn huulille, ei voi mitään. Täydellinen päätös erinomaiselle aterialle. Dominic ei vaan petä. Aikaa ateriaan meni 2,5 tuntia, joten kiire ei pidä olla. Annokset tulevat melko verkkaiseen tahtiin. Sen puoliso kyllä sanoi, että vaikkakin oluet oli hyvin huolellisesti valittu, ihan samanlaisiin makuyhdistelmiin ei päässyt kuin viineillä. Mutta jos muuten juo mieluummin olutta, niin hyvin juomat kuitenkin toimi. Aterialle tuli hintaa 120 €. Eli saman hintatason paikka kuin Korsaar, mutta oikeasti, Korsaarissa osa viehätystä toki on hyvin erikoisessa miljöössä, mutta jos haluaa takuuvarmasti erinomaista ruokaa erinomaisella hinta-laatusuhteella niin suosittelen Dominicia.

Sellainen reissu. Aivan loistava.

Tonnikalapihvi, porkkana-palsternakkapyre ja chilinen voi-skumppakastike

Tässä taas hieman vanhempia kokkailuja, tämä viikonloppu kun ei ole ollut ruoanlaittopainotteinen. Tämän annoksen valitsin, koska tämä vaan on herkullista. Eli paistettua tonnikalaa, vuohenjuusto-verigreippisalaattia, porkkana-palsternakkapyrettä ja chilistä voi-skumppakastiketta. 

Tonnikala, tuo superherkku. Tonnikalapihvi on erinomainen ja kohtuuhintainen raaka-aine. Ei, tällä ei ole mitään tekemistä purkkitonnikalan kanssa. Rakenne ja makukin on melko lihamainen. Tonnikalapihvin kanssa ainoa juttu on siinä, että sitä ei pidä paistaa kypsäksi. Jos pihvi on kypsä, se on kuiva ja siinä kohtaa mukaan tulee purkkitonnikalamainen maku. Eli pihvi kannattaa jättää ainakin mediumiksi, itse tykkään vieläkin raaemmasta. En marinoi pihvejä yleensä mitenkään, meille tonnikalapihvit tulee pakasteina ja itse sulatuksen jälkeen hieman painelen pihvejä talouspaperilla, eivät jää vetisiksi. Paistaminen kuumalla pannulla, mausteeksi vain suolaa ja pippuria. 

Toinen superherkku tässä annoksessa on porkkana-palsternakkapyre. Ihana samettinen koostumus tulee siitä, että keitettyjä juureksia jurrutellaan sauvasekoittimella pitkään. Mukana ranskankermaa, mausteena suolaa, ripaus sokeria ja ihan pikkuisen valkopippuria. Herkullista, kovin herkullista. 

Kastikkeena tässä on chilillä maustettu voi-skumppakastike. Tässä vaiheessa voikastikkeen teko oli vielä aivan opettelussa ja kastike jäi liian liruksi liian vähäisen keltuaismäärän takia. Chili ujutettiin kastikkeeseen keittämällä skumpan kanssa kuivattua chilipalkoa. Ostin etnisestä kaupasta pussillisen ja ovat sen verran ytyä tavaraa, että yksi palko riittää antamaan potkua kastikkeelle. Voikastike on mulla ollut pidemmän aikaa opettelussa erilaisilla variaatioilla ja tämä sopi oikein hyvin kalan kanssa. Kastikkeet on muutenkin sellainen ruoanlaiton osa-alue, joka kiinnostaa kovasti ja jota haluaisin opetella lisää. Aina joskus suunnittelen, että koittaisin joskus opetella jotkut hyvät peruskastikkeet ihan keittokirjan kanssa, mutta jotenkin reseptien käyttäminen vaan tuntuu niin vaikealta. Tylsältä. Siispä kastikkeetkin opetellaan kantapään kautta. Salaattina tässä annoksessa on verigreippi-vuohenjuustosalaattia ja kastikkeena punaviinisiirappi.